sunnuntai 28. syyskuuta 2008

Valoa..


Kynttilöistä jos ei muuten. Meidän remonttireiskat virittivät sellaisen muovisuojan/ höskän , että keittiön valokatkaisimet jäivät sinne sisälle, JOTEN kynttilät kaivettiin taas esiin ja sytytettiin, eipä siinä mitään RAKASTAN kynttilänvaloa, joten katkaisimet voisivat olla piilosilla ihan vapaasti.....no työskentely kynttilänvalossa on hiukka hämärää .

lauantai 27. syyskuuta 2008

Suurkaupungin seassa.

Istanbul, täällä on tullut käytyä noin 17 kertaa ainakin ja oleskeltuakin 5 kk:tta pelkällä äiti- tytär porukalla. Olihan se aikamoinen kokemus ja saatiin paastokuukausikin siinä sivusta seurata, mielenkiintoista touhua esim. meidän kadulla kulki aamutuimaan( klo 04.00) mies joka paukutti isoa rumpua , tarkoitus oli herättää ihmiset syömään, seuraava murkinahan tarjoiltiin sitten vasta illan hämärtyessä klo 19.00, tämän aamurummutuksen jälkeen klo. 05.00 alkoi sitten minareetista rukouskutsua kiiriä näiden kuvassa olevienkin talojen yllä. Että olihan se mukavata herätä tälläiseen joka aamu kuukauden ajan, kaiken kukkuraksi tuo rummuttajamies kävi sitten paaston lopuksi ovelta ovelle pyytämässä rahaa, kun oli armeliaasti herätellyt ihmisiä paukutuksellaan...no ei annettu rahaa, ei edes ovea aukaistu...kaupoissa ja leipomoissa ihmiset jonottelivat ja kauhia hääräys oli jokapuolella, tavallaan ihan mystistä touhua näin pohjoismaalaisen silmin nähtynä!

perjantai 26. syyskuuta 2008

Murrosikää...


Tässä kuva murkustani, tästä iästä olemme tulleet taas erittäin tietoisiksi...olemme sanalla sanoen vanhentuneet hänen silmissään aivan totaalisesti ja kaikki sanomamme ovat aivan sieltä, kertakaikkiaan taidamme peräti elää jotain aivan toista vuosisataa. No lohdutankin itseäni sillä, että vielä vuosi, pahimmassa tapauksessa kaksi ( kääk!) ja sitten sieltä kuoriutuu toivon mukaan ihan mukava viisastunut ihminen ,jonka kanssa voimme jossain vaiheessa nauraa tälle iälle, mutta nyt kaikille jotka elävät parhaillaan tätä murroskautta sanonkin, että jäitä hattuun ja olkaa nuorillenne aikuisia turvallisia sellaisia ja pitäkää kiinni järjen rippeistänne ( jos jotain on taistelun temmelyksissä sattunut aivokoppaan jäämään :)

keskiviikko 24. syyskuuta 2008

Tilda-kassi

Tässä sievä Tilda-kassi, jälleen ystäväni tekemänä. Kassissa istuskelee Tilda- enkuli ja minä ihmettelen toisten ihmisten luovuutta ja ennekaikkea taitoja tehdä näitä käsitöitä! ? Mutta kyllähän meitä ihastelijoita ja kaiken kauniin haalijoitakin pitää olla, kun ei ole taito omissa hyppysissä....

Matkalla...

Kreikassa...ei vaan Turkissa, mieheni synnyinmaassa. Eikö olekin ihastuttavia kukkia, tuollaiset rönsyt kun saisi omalle puutarhapläntilleen niin kyllä siinä olisi kaikilla ihailtavaa..
Tämä kaupunki, Bodrum oli kuin kreikkalainen pieni satamakaupunki, kaikki talot olivat valkoisia ja matalia, talot olivat asettuneet rinteille ja pieniä kapeita teitä oli niin monta, että Turkkilaisen mieheni kielenkannat alkoivat laulaa, kun ajoimme kapeaa tietä ja sitten piti peruuttaa kun vastaan tulikin toinen auto.. vanha kaunis kaupunki....kannattaa tutustua jos aikoo matkustella Turkkiin!!

maanantai 22. syyskuuta 2008

Ystävän Tilda..


Siinä hän nyt on...ystäväni näitä ihastuttavia Tildatöitä tekeepi ja minulle jää niiden hankkiminen kotiani kaunistamaan. Aivan ovat liikuttavia.....olen jo näitä nukkeja kaksi hankkinut( lahjaksi saanut) ja myöskin sisustuskassit tyttöjen huoneisiin. Itse en omaa käsityötaitoja siinä määrin, että kärsivällisyyteni kestäisi tämän tyylilajin näpertelyn, no onnekseni ympärilleni on siunaantunut ystäviä metalliartesaanista huovuttajiin...olen enempi se kauniiden tavaroiden hamstraaja.

Talo sininen

Tässä meidän sininen talo vielä kesäisissä maisemissa. Nyt kun ollaan pienenpienillä askeleilla luopumassa kesästä ja kohta myös syksystä niin oli pakko laittaa tämä kuva muistutuksena, että eihän siihen kevääseen niiiin pitkä matka ole...nyt laskeudutaan vain lepäämään hämärään kynttilöiden hämyisään valoon ja herätään taas auringon noustessa keväiselle taivaalle.

Hämärän hyssyä...

Hämyisään ja lämpimään iltaan sytytellään kynttilöitä kaikkialle taloon siniseen.
Minua ainakin tuo tuli niin rauhoittaa ja luo ympärilleen utuisen ilmapiirin, kaikki ikäänkuin pysähtyy ympärillä kun tuleen tuijottaa....